Kauden viimeiseen kilpailuun tarjoutui mahdollisuus kokeilla V1600 luokan autoa ja lähdin huristelemaan naisten luokkaan Skoda Octavialla. Kilpailussa piti ajaa kolme kierrosta ja tuloksessa huomioitaisiin kahden nopeimman kierroksen yhteistulos. Kävi kuitenkin niin, että rata meni kehnoon kuntoon ja pimeä olisi saattanut yllättää, joten kilpailunjohto teki päätöksen, että kilpailussa ajettiin vain kaksi kierrosta. Ensimmäisen ja toisen kierroksen ajat eivät ole ihan suoraan vertailukelpoisia, koska rata hieman lyheni toiselle kierrokselle maalin siirron takia. Maalin jälkeen oli niin lyhyt jarrutusmatka ennen mutkaa ja stoppia, että ekalla ringillä siinä nähtiinkin tilanteita.
Kiersin radan kävellen aamulla kaksi kertaa ja luulin sen jääneen mieleen riittävän hyvin. Eka kierros alkoikin ihan ok, mutta viimeisessä mutkassa olin ajatuksissani menossa vielä vähän matkaa suoraan ennen kääntymistä, mutta kävikin niin, että muistin väärin ja tie kääntyi niin sanotusti alta ja keula osoitti sitten rengaskasaan. Pakki päälle ja keräämään uutta vauhtia nollasta. Toinen kierros meni ihan kivasti ja siitä tulikin ihan hyvä aika, voitin 2,5 sekunnilla toista kuljettajaa, joka ajoi RS 2000 Escortilla. Yhteistulos ei kuitenkaan riittänyt naisten luokan voittoon vaan tuloksena toinen sija kahden kilpailijan luokassa.
Muuten tuollainen vakioauto oli ihan kiva kokemus, sillä uskaltaa aika huoletta lasketella kaasupohjassa, eikä se tee kovin äkkinäisiä liikkeitä. Ohjaus on mukavan kevyt ohjaustehostimen vuoksi. Ainoa ongelma meinasi olla se, että auto on niin äänetön, niin en kuullut moottorin ääntä kypärän sisään ja piti vilkuilla kierroslukumittaria sen vuoksi. Pari kertaa ehdinkin ajaa rajoittajaa vasten ennen kuin huomasin vaihtaa isompaa vaihdetta.
Ensi vuoden suunnitelmat ovat vielä hautumassa, mutta varmaa on, että jotain tulee ajettua, ei tästä harrastuksesta erossa osaa olla.
Autossa on nyt uusi moottorinohjaus ja lähdimme Lammin UA:n järjestämään kisaan testaamaan kuinka moottori pelaa kisassa. Muutamat testikilometrit otettiin alle torstaina, jotta saatiin vielä hienosäätö tehtyä oikeassa ajotilanteessa. Kilpailu oli Historic Rally Trophyn sarjakilpailu, joten lähdimme ajamaan lisäluokkaan. Naisten luokkaa ei kilpailussa ollut, joten ajoimme b-junioreissa. Kartanlukijaksi kisaan lähti Henna Ahtiainen, Hennan kanssahan ajelimme Lahdenkin kilpailun.
Hieman etukäteen jännitti miten viikolla satanut vesi olisi pehmittänyt tiet ja pelkona oli, että ajelemme syvissä urissa, numero kun oli 149. Toisin kuitenkin kävi. Tiet pysyivät todella hyvässä kunnossa ja reitti oli muutenkin mahtava!
B-junnujen pikkuluokkaan, eli alle 1600 kuutioisiin starttasi 8 kuskia. Yli 1600 kuutioisiin oli ilmoittautunut 24 b-junioria. Ykköspätkä lähti käyntiin ihan mukavasti. 5,6 kilometrin mittainen tie oli mieluinen ja pito yllättävän hyvä. Niin hyvä, että ei osannut hyödyntääkään kaikkea pitoa vaan tultiin vähän tunnustellen. Luokkapohjista jäätiin 5,4 sekuntia.
Kakkospätkän lähdössä sitten odoteltiinkin jonkun aikaa, koska edellä ajava jäi kiinni lähtökuoppiin ja siinä meni useampi minuutti, jotta kilpailu saatiin jatkumaan. Siinähän sitten jäähtyi renkaat ja jarrut. Pätkän alku olikin hirmu liukas ja jarrut eivät pitäneet tasaisesti. Luokkapohjista jäätiin 4,8 sekuntia.Pätkällä oli pituutta 9 kilometriä.
9,91 kilometriä pitkällä kolmosella alkoi meno vähän jo maittamaan. Tie oli hienoa isoa kovapohjaista tietä, juuri sellaista mitä tykkään ajaa. Hivenen ajorytmi sekosi lopun pienemmällä osuudella ja luokkapohjat jäivät vieläkin haaveeksi, 2,1 sekunnin verran jäi eroa. Mutta kolmospätkän aikaan olen muuten tyytyväinen, kaikenkaikkiaan b-junnuja jäi taakse 17 kuskia, a-junnuja 12 ja yleisen luokan kuljettajiakin yhdeksän kappaletta! Kolmosen jälkeen luokkasijoitus oli kolmas, mutta kärkeen matkaa vain 6,9 sekuntia.
Kolmosen ja nelosen välissä oli huolto ja siellä löytyikin pari mahdollista syytä hieman levottomasti käyttäytyvään autoon; raidetangon sisäpäässä väljää ja pyöränlaakerissa väljää. Se ei meidän kisaa keskeyttänyt vaan jatkoimme seuraaville erikoiskokeille.
Nelonen aiheuttikin haasteita asfalttiosuuksillaan. Lähtö meni jo pipariksi, kun lähtö oli asfaltilta ja auto nyykähti viivalle. Ensimmäinen risteys oli asfaltilla ja tultiin siihen jarrutukseen iiiihan ylivarovasti. Sitten päästeltiin jonkun matkaa soralla ja se sujui ihan kivasti, kunnes oli taas asfaltin vuoro. Soralta asfaltille siirtyvässä risteyksessä taas ihan ylivarovasti ja vauhti melkein pysähtyi. Asfalttia olikin sitten joku pari kolme kilometriä ja siinä varmasti tuli turpaan ja paljon, koska arkailin ajamista vieraalla alustalla. Eroa kärkeen tuli liikaa ja käytännössä siinä karisi voittohaaveet.
Viimeiselle pätkälle lähtiessä totesimme, että mitään riskejä ei oteta, takana tuleva oli yli minuutin päässä ja toiseen sijaan oli matkaa jo 14,6 sekuntia. Ja varovastihan sitä tultiinkin. Alku meni aika pipariksi ja alkupäässä risteys aivan penkin alle kun en saanut vaihdetta päälle ja oltiin niin sanotusti tuuliajolla siinä hetken matkaa. Risteyksen jälkeinen iso tie oli kyllä taas kiva ajaa, mutta eipä niitä virheitä siinä enää paikattua saanut.
Tuloksena kuitenkin luokan kolmas sija ja pytyt kotiin. Tosi paljon on kehitystä tapahtunut taas edellisestä kisasta ja paljon rohkeemmin uskaltaa ajaa etenkin näkyviin peltomutkiin, mikä on ollut minulla yksi suurin ongelma. Vielä kun saa jostain sen tasaisuuden siihen vauhtiin eikä "nukahtele" välillä odottaen mitä tapahtuu, vaan osaisi ajaa niin, että joko kiihdytetään tai jarrutetaan. Myös jarrutuspaikkoja pitää vielä aika paljon hakea, kun ei ole luottoa siihen, että auto pysähtyy. Mutta joku askel on taas eteenpäin otettu ja ensi kerralla toivottavasti taas seuraava!
Pitkästä aikaa taas ralliauton ratissa, edellinen kerta olikin viime keväänä seurakilpailussa. Kilpailuun valmistautuminen jäi hyvin vähiin, muutamaan vetoon testitiellä edellisenä iltana.
Lauantaina aamupäivällä junnut ja naiset starttasivat reitille EM-Historic kilpailijoiden perään. Lähdimme siis ajamaan Naisten Cuppiin ja kartanlukijaksi vierelle istui Henna Ahtiainen ja kilpailunumeromme oli 174.
Ensimmäisenä erikoiskokeena ajettiin Koivukehä. Sinne tuli kumma kyllä luokan pohja-aika, ongelmia meinaan oli ihan tarpeeksi. Moottori ei vetänyt raikkaasti yläkierroksilla, jarrut puolsivat ja tie oli jo sen verran urainen meidän numerolla, että röykyt ja maakivet aiheuttivat ylimääräisiä sydämentykytyksiä kabiinissa iskareiden lyödessä pohjaan. Käytiinhän me kerran ojassakin ykköspätkällä.
Samaan syssyyn ajettiin toinen erikoiskoe, Hyväneula ja siellä sai isolla tiellä edelleen paukuttaa rajoittajaan, jotta auto jaksoi mennä ja risteyksissä joutui avittamaan kytkimellä kulkupuolta. Kakkospätkän jälkeen oli onneksi huolto ja saimme moottorin säätöjä paremmaksi ja hieman lisää kulkua kolmospätkälle.
Kolmantena erikoiskokeena ajettiin Koukunmaa. Koukunmaan jälkeen olimme edelleen luokkajohdossa ja seuraavana oli uudelleen vuorossa Koivukehä, mutta siellä sitten matka tyssäsikin pari kilometriä lähdön jälkeen. Kaasuvipu irtosi ja korjaus kesti sen verran kauan, että kisa oli pilalla ja keskeytimme sinne.
Nyt autoon vaihtuu toinen moottorinohjaus, hieman helpommin säädettävä, etupäähän luvassa pientä jarrupäivitystä ja alustallekin pitäisi jotain keksiä ennen seuraavaa kilpailua.
Lauantaina Hyvinkään radalla ajettiin EVK sarjan osakilpailu. Sarjaan en osallistu, mutta kilpailuun lähdin 240 Morella/Betomik Volvolla ajelemaan naisten EVK-luokkaan. Kaikki meni oikeastaan niin pipariksi kuin vain mennä voi. Heti ensimmäisessä alkuerälähdössä missasin lähtökiihdytyksessä kakkosen ja jäin kärkikahinoiden ulkopuolelle, sijoituin lähdössä neljänneksi, mikä tarkoitti keräilyeriin joutumista.
Keräilyerien lähdössä kävi sama juttu, taas kakkonen tuuttasi varattua lähtösuoralla, mutta sain sinniteltyä silti lähdön toiseksi ja jatkopaikka tuli välieriin.
Välierissä sitten tie kävi kapeaksi ajettaessa rintarinnan toisen auton kanssa ja Volvo ajautui radan reunassa olevaan hiekkakasaan ja sitten mentiin kaksi kertaa katon kautta ympäri. Kaato oli pehmoinen ja vaurioita tuli vain autoon, mutta aiheuttihan se remonttia, jotta auton omistaja pääsi sillä vielä sunnuntaina itse ajamaan.
Sunnuntaille vaihtui sitten auto, edelleen Volvo, mutta 460 takatuuppari. Ensimmäisessä alkuerälähdössä heti selkeään johtoon, kunnes kaasu hirtti kiinni. Moottorissa kun ei ole rajoitinta, niin lähtö piti jättää kesken, jotta moottori ei kävisi ylikierroksilla.
Taas siis haettiin vauhtia keräilyerien kautta. Keräilyerä oli helppo juttu tällä kertaa, kärkipaikalla kruisailin maisemia katsellen ja auton säästellen maaliin ja semifinaaleihin. Semifinaalilähtö oli yhtä helppo, vielä ei tarvinnut kuin ajaa rata läpi ja lähtövoitto oli plakkarissa.
A-Finaalissa sain sitten koko kisan huonoimman lähdön ja jäin kolmanneksi. Yksi auto edestä piiputti ja nousin toiseksi. Enää olisi yksi auto ohitettavana. Ja voin sanoa, että yritin kyllä. Meni vähän välillä jo yliyrittämiseksi, auto lähti jo kerran aikalailla lapasesta, kun yritin pääsuoran päässä kovavauhtisessa paikassa ulkoa ohi ja sen jälkeen tulee pitkä suora missä on pieniä hyppyreitä. Hetken aikaa arvottiin, että mihin suuntaan lähdetään ja hyvin alkanut ohitusyritys tuli sössittyä sitten siinä. A-Finaalissa todella piti ajaa ja siinä tuli jo kunnolla hiki ja puuskutus. Tällä kertaa Ruhasen Heidi vaan oli nopeampi ja kisasta siis tuloksena kakkossija! Tämä kisa oli samalla myös Etelä-Suomen aluemestaruuskisa ja Heidi on eri alueelta, joten oman alueen mestaruusmitali kuitenkin tuli kotiin!
Kilpailussa ei ollut ajanottoa, joten tuloksia ei ole, mutta lähdimmekin ajamaan kilpailuun harjoitusmielessä. Kilpailussa oli kaksi erikoiskoetta, jotka sai ajaa niin monta kertaa läpi kuin ehti ja jaksoi. Siinä tuli sitten ajettua useampi lenkki päivän aikana. Alkuun oli hieman ongelmia auton käynnin suhteen, mutta saimme säädettyä moottoria niin, että se alkoi sitten pelata hienosti ja pari viimeistä vetoa kulkua tulikin hyvin lisää ja moottori kuullosti raikkaalta. Auto oli jonkun verran levoton ajaa, joten seuraavaksi sitten pyöränkulmien suuntaukseen.
